Naisen Voima -kurssi

Kuinka saada oma voima naisena esiin? On mahdollista olla yhtä aikaa voimakas ja lempeä, kulkea omaa polkuaan järkähtämättä ja toteuttaa rakastamiaan asioita elämässä. Kun saat oman naisenergiasi virtaamaan vapaasti, se auttaa sinua löytämään todellisen voimasi.

Meitä on ohjelmoitu syntymästämme saakka. Olemme saaneet ympäristöstä viestejä ja esimerkkiä siitä, millaisia meidän tulisi olla, miltä näyttää ja miten käyttäytyä, jotta olisimme hyväksyttyjä tyttöinä ja naisina. Nämä mallit vaikuttavat alitajuisesti ja saavat meidät käyttäytymään ja tuntemaan tavoilla, jotka eivät ole omiamme. Ne pienentävät meitä ja saavat meidät kiinnittämään huomiota epäolennaisiin asioihin, jolloin energiamme tukahtuu. Saatamme jopa luovuttaa energiamme muille, jolloin se on pois tärkeimmästä, oman elämämme luomisesta.

On tärkeä päästä tällaisista malleista, jotta voisit olla juuri sellainen nainen, kuin pohjimmiltasi olet ja elää omalla tavallasi. Kun purat itsestäsi kuormittavia malleja ja odotuksia, energiasi alkaa vapautua luomisvoimaksi itsellesi tärkeisiin asioihin. Toisin sanoen saat todellisen potentiaalisi käyttöösi!

Kurssilla käymme läpi laajan joukon naisena olemiseen liittyviä aiheita. Menemme syvälle aiheisiin tekemällä harjoituksia, joissa käsittelemme näitä teemoja ja saat puhdistaa ohjelmoituja malleja itsestäsi. Harjoitukset ovat yksilöharjoituksia.

Naisen todellinen voima on hänen naisenergiansa. Kurssilla tutustut omaan naisenergiaasi ja opit virrattamaan sitä tietoisesti. Opit puhdistamaan naisenergiasi tieltä mahdollisia tukoksia ja voimistamaan sitä, jotta saisit sen luomisvoiman parhaalla mahdollisella tavalla käyttöösi itsesi ja oman elämäsi uudistamiseen. Muita käsiteltäviä aiheita ovat mm. kilpailun parantaminen, naiskehon ohjelmoinnit, äiti, kommunikointi (miesten kanssa), tunteiden käsitteleminen, rakkaus, suhteet, luominen ja tuhoaminen ja henkisyys naiselle.

Jos olet valmis murtautumaan ulos naiseutesi rajoitteista ja tulemaan siksi voimakkaaksi naiseksi, joka pohjimmiltasi olet, tämä kurssi on sinua varten. Kurssin kesto 9 tuntia, hinta 130€. Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Tämän kurssin harjoituksissa tarvitaan Meditaatio I – Henkisen muutoksen välineet -kurssin tekniikoita, joten käythän sen etukäteen.
Kurssit voi maksaa myös osissa.

Naishealing-illat

Tänä aikana maailma tarvitsee naisenergiaa enemmän kuin koskaan, ja sitä että naiset löytävät ja yhdistävät voimansa. Ilta alkaa lyhyellä alustuksella/luennolla, jossa tarkastellaan naiseutta henkisestä näkökulmasta. Halutessasi saat naishealingin, lyhyen energiahoidon, joka auttaa omaa luovaa naisenergiaasi virtaamaan vapaammin. Illan lopuksi tehdään lyhyt ohjattu harjoitus tai meditaatio teemaan liittyen. Tilaa on myös vapaalle seurustelulle ja keskustelulle. Teetarjoilu, oviraha 10€, lämpimästi tervetuloa!

Naislukemukset

Naislukemuksessa saat tietoa omasta naisenergiastasi, millaista se on ja millaisia teemoja käyt läpi tällä hetkellä. Lukemus auttaa oivaltamaan omaa todellista itseä ja päästämään irti sellaisesta, mitä et enää tarvitse elämääsi. Naislukemukseen kuuluu halutessasi myös lyhyt naishealing-energiahoito, jossa naisenergiaasi eli luovaa voimaasi autetaan virtaamaan luonnollisesti ja vapaasti. Lämpimästi tervetuloa lempeään Naislukemukseen! Kesto n. 60 min., hinta 60€. Ajanvaraus: valossainfo@gmail.com

Naislukemukset nyt tarjouksessa 45€!

Asiakkaan kokemus lukemuksesta:

“Kiitos lukemuksesta! Ensimmäinen kerta naislukemuksessa yllätti monipuolisuudellaan ja tarkkanäköisyydellään. Kokemus oli alkuhetkestä saakka rauhoittava ja mielen myrskyjä tyynnyttävä. Auttoi selkiyttämään tärkeitä asioita ja sai arkea kahlinneet ongelmat tuntumaan mitättömiltä. Voimaannuttava, valoa tuova kokemus.” Elina, 44-v.